TRUBADUURI

Kuva: Miika Hämäläinen

Olen oululainen musiikin ammattilainen, täysipäiväinen muusikko ja TRUBADUURI. Heti ensi alkuun ilmoitusluontoinen asia, jota tulee toitotettua ympäri näiden kotisivujen koska se on erittäin tärkeä sekä sinun että itseni kannalta. Samalle päivälle on hyvinkin mahdollista sovittaa useampikin keikka jos ja kun aikataulut saadaan kohdilleen.

Eli mikäli huomaat, että keikkakalenterissani on jo keikka samalle päivälle, jolle itse haikailisit minua esiintymään, ota kaikesta huolimatta silti yhteyttä.

Takaisin esittelyyn, sanoisin että musiikin tekeminen ja esittäminen on unelma-ammattini; toivon sekä uskon sen myös näkyvän esiintymisessäni. Pääinstrumentteinani ovat laulu ja kitara, suurin osa keikoistani trubaduuriesiintymisiä. Trubaduuri on aina varsin oiva valinta ja elävä musiikki toimiikin tunnelman luojana kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Soitto- ja laulutaidon ohella ammattitrubaduurilta vaaditaan hyvää pelisilmää sekä vuorovaikutusta yleisön kanssa. Kontakti kuulijoihin onkin tämän työn sekä vaativin että palkitsevin osuus ja saattaa monesti ollakin jopa biisivalintoja tärkeämpää. 

Jokaisella tilaisuudella on oma uniikki koostumuksensa joten settien ja biisien määrä sekä soittoajat on tietysti sovittava juuri kuhunkin tilaisuuteen sopivaksi. Pyrin aina lauluvalinnoillani ottamaan huomioon kaiken ikäiset läsnäolevat vieraat, jotta keikka jäisi jokaiseen mieleen ikimuistoisena. Suuri osa keikoistani on yksityistilaisuuksia, erityisesti häitä, kun taas julkisia esiintymisiä kertyy huomattava määrä laivamuusikkona. Viikko putkeen laivalla esiintyessä onkin loistava keino pitää yllä ammattitaitoa ja päivittää biisilistaa yleisöstä kumpuavilla toiveilla.

Tuon mukanani omat äänentoistolaitteet, joita on mahdollista asiasta niin sovittaessa käyttää muuhunkin tilaisuudessa olevaan ohjelmaan, kuten vaikkapa puheisiin. Eikä mikään keikkapaikka ole minulle liian kaukana, joten älä epäröi tiedustella minua laulamaan, oli tapahtumasi sitten Helsingissä tai Utsjoella.

Minulta luonnistuvat niin tunnelmoivammat, herkät biisit kuin menevämmät, rempseät rallit sekä kaikki mahdollinen siltä väliltä. Yli 500 kappaleen listalta löydämme kyllä oikeat kappaleet joka tilaisuuteen ja lisääkin saa tietysti toivoa. Rentoon hengailuun passaa Egotrippi ja Ed Sheeran kun taas yleisön villiintyessä tanssiin jatketaan suosiolla vaikkapa Antti Tuiskulla tai Avicii:lla.

Listalta löytyy niin vanhaa ikivihreää kuin tuoreempaa listapoppia, joten siitä vaan rohkeasti vaan kyselemään. Ja mikäli jokin tietty teema on mielessä juhliinne, mielelläni pyrin kyseiseen teemaan sopivia kappaleita sekä treenaamaan uusina että valikoimaan omalta listalta.

Alla on listattuna ohjelmistoni kutakuinkin ajankohtaisena. Lista on pitkä ja kattava, mutta ulkopuolisia toiveita myöskin treenaan mielelläni. Joten rohkeasti vaan toivomaan mitä mieleen juolahtaa.
Suomenkielinen ohjelmisto
Englanninkielinen ohjelmisto
Ruotsinkielinen ohjelmisto
Lastenlauluja
Hengellisiä lauluja
Joululauluja

Suomenkielinen ohjelmisto

Agents: Eeva – Jykevää on rakkaus
Aikakone: Keltainen – Odota
Anna Eriksson: Kun katsoit minuun
Annika Eklund: Shanghain valot
Anssi Kela: 1972 – Ilves – Piirrä minuun tie – Puistossa
Antti Tuisku: Hyökyaalto – Mä hiihdän – Rahan takii
Apulanta: Pahempi toistaan – Teit meistä kaunin – Valot pimeyksien reunoilla
Arttu Wiskari: Mökkitie – Sirpa – Sorateiden sankarit – Suomenmuotoisen pilven alla – Tuntematon potilas
CMX: Minun sydämeni on särkynyt – Pelasta maailma – Ruoste
Danny: Kauan – Kesäkatu – Tuulensuojaan
Dave Lindholm: Pieni ja hento ote
Dingo: Autiotalo – Hämähäkkimies – Levoton tuhkimo
Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta – Tuulee
Edu Kettunen: 69 Scania – Jos päiviä riittää – Lentäjän poika – Perseenlämmitin
Egotrippi: Asfaltin pinta – Hei pieni – Matkustaja – Älä koskaan ikinä
Eila Pienimäki: Vanhan veräjän luona
Elastinen: Epäröimättä hetkeekään (feat. Jenni Vartiainen) – Eteen ja ylös – Lempo (feat. Lauri Tähkä)
Ellinoora: Carrie – Hiljaisii heeroksii (feat. Juha Tapio) – Leijonakuningas – Rakkauden kesä
Eppu Normaali: Joka päivä ja jokaikinen yö – Kitara, taivas ja tähdet – Kun olet poissa – Voi kuinka me sinua kaivataan – Tahroja paperilla – Vihreän joen rannalla – Vuonna ´85
Erin: Mitä tänne jää
Finlanders: Oikeesti – Sieluni kaunis Maria
Georg Malmsten: Heili Karjalasta
Haloo Helsinki: Beibi – Hulluuden highway -Huuda – Kuule minua – Kuussa tuulee – Maailma on tehty meitä varten – Maailman toisella puolen – Pulp Fiction
Hanna Ekola: Villihevosia
Happoradio: Che Guevara – Pelastaja – Puhu äänellä jonka kuulen
Hassisen kone: Levottomat jalat
Hausmylly: Ikävä lokakuu
Hector: Lumi teki enkelin eteiseen – Mandoliinimies – Yhtenä iltana
Heikki Aaltoila: Akselin ja Elinan häävalssi
Irwin Goodman: Ai ai ai, kun nuori ois – Ei tippa tapa – Las Palmas – Rentun ruusu
J. Karjalainen: Ankkurinappi – Doris – Hän – Kolme cowboyta – Meripihkahuone – Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään – Myrskypääsky – Mä käännyn hiljaa pois – Mä meen – Oi mikä ihana ilta – Sekaisin – Telepatiaa – Terve Sirkka Lautamies – Villejä lupiineja – Voikukkia
Jani Wickholm: Hukun – Kaikki muuttuu – Suomen neito
Janne Raappana: Kaksi onnellista
Jari Levy: Tuohipurjekuunarit
Jari Sillanpää: Oot täydellinen – PariisiHelsinki – Satulinna – Sinä ansaitset kultaa – Tanssii kuin John Travolta
Jarkko Martikainen: Valssi tanssitaidottomille
Jenni Vartiainen: Duran Duran – Missä muruseni on
Jesse Kaikuranta: Vie mut kotiin
Johanna Iivanainen: Minä sinua rakastan
Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen – Muita enemmän – Rakkauslaulu
Jonna Tervomaa: Minä toivon – Suljettu sydän
Juha Tapio: Eläköön – En mitään en ketään – Haaveilija – Jossain täällä – Jotain niin oikeaa – Kaksi puuta – Kaunis ihminen – Meillä on aikaa vielä – Ohikiitävää – Pettävällä jäällä – Pidä sydämestäs huolta – Raikas tuuli – Rakastan niin kauan kuin mä voin – Rakastettu – Sinun vuorosi loistaa – Sitkeä sydän – TSNEH – Vuodet vieriä saa – Älä lähde vielä pois
Juha ”Watt” Vainio: Albatrossi – Kotkan poikii ilman siipii – Vanhojapoikia viiksekkäitä
Juice Leskinen: Ei elämästä selviä hengissä – Norjalainen villapaita – Syksyn sävel – Valssaaja konepajalla – Viidestoista yö
Jukka Kuoppamäki: Sininen ja valkoinen
Jukka Poika: Kylmästä lämpimään – Älä tyri nyt – Laineet – Mielihyvää – Siideripissis – Silkkii
JVG: Hehkuu
Kaartamo, Kettunen, Kuustonen: Elämän haamu
Kaija Koo: Supernaiset – Tinakenkätyttö
Kari ja Karvattomat: Hirvimettällä – Matalalla profiililla – Välimallin jätkä
Kari Rydman: Niin kaunis on maa
Kari Tapio: Myrskyn jälkeen
Kasmir: Kaija – Vadelmavene
Katri Helena: Katson autiota hiekkarantaa – Kesän lapsi – Minne tuuli kuljettaa – Puhelinlangat laulaa
Kauko Käyhkö: Kaksi vanhaa tukkijätkää
Kim Lönnholm: Minä olen muistanut
Kirka: Daa-da daa-da – Hengaillaan – Hetki lyö – Surun pyyhit silmistäni
Klamydia: Pienen pojan elämää
Kolmas nainen: Hyvää ja kaunista – Lautalla – Tästä asti aikaa
Kotiteollisuus: Tuonelan koivut
Laura Närhi: Supersankari
Lauri Tähkä: Minun Suomeni – Morsian – Polte – Saat syttymään – Syyskuun kyy – Tulkoon mitä vaan
Leevi and The Leavings: Mitä kuuluu Marja-Leena? – Onnelliset – Rin Tin Tin – Teuvo maanteiden kuningas
Leif Wager: Romanssi
Maarit Hurmerinta: Jos tahdot tietää – Jäätelökesä
Maija Vilkkumaa: Hiuksissa hiekkaa – Ingalsin Laura
Marion: El bimbo
Marko Haavisto ja Poutahaukat: Paha vaanii
Matti Johannes Koivu: Lupaa ettet lähde koskaan
Mikael Gabriel: Loistat pimeäs
Mikko Harju: Mä olen tässä
Mikko Kuustonen: Aurora – Kaktusviina
Miljoonasade: Lapsuuden sankarille – Marraskuu
Movetron: Romeo ja Julia
Neljä Baritonia: Pop-musiikkia
Neljä Ruusua: Luotsivene
Neljänsuora: Kaksi kauneinta
Neon2: Ei yksinäinen unta saa – Kemiaa
Nopsajalka: Lupaan olla sun
Olavi Uusivirta: Kultaa hiuksissa – Nuori ja kaunis – Tanssit vaikka et osaa – Tuu mun vaimoksein
Olavi Virta: Hopeinen kuu – Kenpä tietäis sen – Kultainen nuoruus – Metsäkukkia
Paavo Melander ja Uuno Tupasela: Jätkän humppa
Paleface: Helsinki-ShangriLa
Pariisin Kevät: Kesäyö
Paula Koivuniemi: Aikuinen nainen – Kun kuuntelen Tomppaa – Sata kesää, tuhat yötä
Pauli Hanhiniemi: Muutkin mokaa
Pave Maijanen: Elämän nälkä – Lähtisitkö
Pelle Miljoona: Moottoritie on kuuma – Suhoi Suhoi
Pepe Willberg: Aamu – Elämältä kaiken sain
Pete Parkkonen: Ei kaltaistasi
Petri Laaksonen: Täällä Pohjantähden alla
PMMP: Oo siellä jossain mun – Rusketusraidat
Popeda: Kersantti Karoliina – Mä elän vieläkin – Pitkä kuuma kesä – Tahdotko mut tosiaan – Ukkometso
Posteljoona: Ikävä – Naimisiin
Puolikuu: Nyt loppuu todellisuus
Päivi Portaankorva: Balladi elokuvasta klaani
Rauli ”Badding” Somerjoki: Ikkunaprinsessa – Paratiisi – Valot
Reino Helismaa: Meksikon pikajuna
Riki Sorsa: Haaveissa vainko oot mut – Joki
Robin: Boom kah – Eeppinen – Frontside Ollie – Puuttuva palanen – Sua varten
Samae Koskinen: Hyvä päivä – Hän jolla on kaikki – Keltaista – Spoon river
Sami Saari: Ainutkertainen
Samuli Edelmann: Ei mitään hätää – Miten ja miksi – Peggy – Tähtipölyä
Samuli Putro: Mitäpä jos – Olet puolisoni nyt – Älkää unohtako toisianne
Sanni: 2080-luvulla
Scandinavian Music Group: Hölmö rakkaus
Stella: Häävalssi
Stig: Roy Orbison
Suvi Teräsniska: Kaikki joiden jäljet säästin – Lapin äidin kehtolaulu
Tapani Kansa: Käymme yhdessä ain – Valo pikkuinen
Tapio Rautavaara: Hummani hei – Häävalssi – Kulkuri ja joutsen – Kulkurin valssi – Päivänsäde ja menninkäinen – Reppu ja reissumies – Rosvo-Roope – Sininen uni
Tauski: Sinä vain
Tavaramarkkinat: Kevät
Tehosekoitin: Hetken tie on kevyt – Kaikki nuoret tyypit – Maailma on sun
Tiktak: Heilutaan
Timo Turunen: Äideistä parhain
Tommi Kalenius: Me ollaan
Tommi Läntinen: Kevät ja minä – Via Dolorosa
Topi Sorsakoski: Olet kaikki
Trad.: Kullan ylistys – Niin minä neitonen – Seitsemän miehen voima – Soittoniekka – Tuoll’ on mun kultani – Yksi ruusu on kasvanut laaksossa
Trio Saletti: On rankkaa olla tonttumies
Tuomas Kauhanen: Enkeli
Tuure Kilpeläinen: Autiosaari –  Eloon – Hyvä, paha, ruma mies – Jättiläinen (Pyhimys) – Perille paratiisiin – Tanssi minun kanssani – Valon pisaroita
Ultra Bra: Minä suojelen sinua kaikelta
Valsseja: Kauneimpain, rakkaimpain – Lapin valssi – Nousee päivä – Nuoruusmuistoja – Suvivalssi
Vesa-Matti Loiri: Kohtalokas samba – Lapin kesä – Nocturne – Ystävän laulu
Vesala: Sinuun minä jään – Tytöt ei soita kitaraa – Älä droppaa mun tunnelmaa
Vesterinen Yhtyeineen: Kiljut riemusta – Kukaan ei koskaan
Viikate: Pohjoista viljaa
Ville Leinonen: Kiitoslaulu
Ville Valo: Olet mun kaikuluotain
Virve Rosti: Oon voimissain – Tuolta saapuu Charlie Brown
Younghearted: Hetkeksi
YUP: Rakkaus on pesti hulluuteen
Yö: Hän tanssi kanssa enkelten – Ihmisen poika – Joutsenlaulu – Sua muistoistani pois en saa – Särkynyt enkeli
Zen Cafe: Aamuisin – Todella kaunis

Englanninkielinen ohjelmisto

Abba: Dancing queen – Waterloo – The winner takes it all
AC/DC: You shook me all night long
Adele: Skyfall
Aerosmith: I don’t wanna miss a thing
A-ha: Take on me
Alanis Morrisette: Ironic
Alannah Myles: Black velvet
Alice Cooper: Poison
Alison Krauss: Down to the river to pray – Jacob’s dream
Avicii: The days – Hey brother – Wake me up
Backstreet Boys: As long as you love me – Everybody
The Beatles: All you need is love – Blackbird – Here comes the sun – Hey Jude – Let it be – Twist and shout – Yesterday
Ben E. King: Stand by me
Ben Nichols: Last pale light in the west
Ben Reneer: Michigan
Berlin: Take my breath away
Bill Withers: Ain’t no sunshine
Billy Idol: Rebel yell
Billy Joel: Piano man
Black Crowes: Hard to handle
Black Sabbath: Paranoid
Bob Dylan: All along the watchtower – Blowin’ in the wind – Gotta serve somebody – Knockin’ on heaven’s door
Bob Marley: I shot the sheriff
Bob Seger: Turn the page
Bon Jovi: Always – Bed of roses – It’s my life – Living on a prayer – Runaway – Wanted dead or alive
Boris Gardiner: I wanna wake up with you
Britney Spears: Baby one more time
Brooke Fraser: May waltz
Bruce Springsteen: Dancing in the dark – The river
Bruno Mars: Just the way you are – Locked out of heaven – Marry you – Treasure – When I was your man
Bryan Adams: Heaven – Summer of ’69
Cat Stevens: Wild world
CCR: Bad moon rising – Cotton fields – Fortunate son – Have you ever seen the rain – Long as I can see the light – Proud Mary – Who’ll stop the rain
Celine Dion: My heart will go on
Chris Cornell: You know my name
Chris Isaak: Wicked game
Chris Rea: The road to hell
Chuck Berry: Johnny B. Goode
Coldplay: Fix you – Green eyes – Sky full of stars
Counting Crows: Raining in Baltimore
Cranberries: Zombie
The Crash: Sugared
Crash Test Dummies: Mmm mmm mmm
Cutting Crew: I just died in your arms tonight
Damien Rice: I remember
David Bowie: Space oddity – Starman
Deep Purple: Smoke on the water
Depeche Mode: Enjoy the silence
Dire Straits: Brothers in arms – Sultans of swing
Dolly Parton: Jolene
Don Henley: The boys of summer
The Eagles: Desperado – Hotel California
Eagle-Eye Cherry: Save tonight
Ed Sheeran: The A team – Castle on the hill – Give me love – I see fire – Photograph – Shape of you – Thinking out loud
Ella Fitzgerald: Cry me a river
Elton John: I’m still standing – Your song
Elvis Presley: Blue suede shoes – Burning love – Can’t help falling in love – Hound dog – Jailhouse rock – Love me tender – Suspicious minds
Eric Clapton: Layla – Tears in heaven – Wonderful tonight
Eva & Manu: There is nobody like you
Europe: Final countdown
Eva Cassidy: Autumn leaves – Somewhere over the rainbow – Wade in the water – Wayfaring stranger
Fleetwood Mac: Albatross
Foo Fighters: Best of you – Pretender
Fool’s Garden: Lemon tree
Foreigner: I want to know what love is
Foy Vance: Be my daughter
Frank Sinatra: Fly me to the moon – Girl from Ipanema – My way – Strangers in the night
Gary Moore: Over the hills and far away – Still got the blues
Gavin deGraw: I don’t wanna be
George Michael: Careless whisper
Goo Goo Dolls: Iris
Guns n’ Roses: Sweet child o’ mine
Haddaway: What is love
Harry Styles: Adore you – Sign of times
Howard Blake:
Walking in the air
Hurriganes:
Bourbon street – Get on – I will stay
Incubus:
Drive
Innocence Mission:
Happy birthday beautiful
Isaac Elliott:
New way home
Jack Johnson:
I got you
Jack Jones:
Love boat-theme
Jackson 5:
Blame it on the boogie
James Bay:
Hold back the river – Let it go
James Blunt:
Bonfire heart – You’re beautiful
Jerry Lee Lewis:
Great balls of fire
John Denver:
Take me home, country roads
John Legend:
All of me – Save room
John Lennon:
Imagine
John Mayer:
Daughters
Johnny Cash:
Ghost riders in the sky – Hurt – I walk the line – Ring of fire – Solitary man
Journey:
Don’t stop believing
Kansas:
Dust in the wind
Katy Perry:
Firework
Kings Of Leon:
Sex on fire
Kiss:
I was made for loving you
Kwan:
Late
Lady Gaga:
Shallow (feat. Bradley Cooper)
Lana Del Rey:
Young and beautiful
Led Zeppelin:
Stairway to heaven – Thank you
Leonard Cohen:
Hallelujah
Loreen:
Euphoria
Louis Armstrong:
What a wonderful world
Lovin’ Spoonful:
Summer in the city
Lynyrd Skynyrd:
Simple man – Sweet home Alabama
Madonna:
La isla bonita
MAGIC!:
Rude
Malukah:
Dragonborn comes
Maroon5:
Moves like Jagger – This love
Metallica:
Mama said – Nothing else matters
Michael Buble:
Home – Moondance – Sway
Michael Jackson:
Billie Jean – Smooth criminal – Thriller
Monkees:
I’m a believer
Monty Python:
Always look on the bright side of life
Mumford And Sons:
I will wait – Little lion man
Nancy Sinatra:
These boots are made for walking
Nat King Cole:
Nature boy
Neil Young:
Heart of gold – My my hey hey (out of the blue)
Nick Cave And The Bad Seeds:
Into my arms
Nickelback:
How you remind me
Nina Simone:
Feeling good
Nirvana:
Come as you are
Oasis:
Don’t look back in anger – Wonderwall
Paramore:
Decode
Phantom Planet:
California
Pharrell Williams:
Happy
Phil Collins:
Another day in paradise
Phillip Phillips:
Home
Pink Floyd:
Wish you were here
Poets Of The Fall:
Carnival of rust – Late goodbye – War
The Pogues:
Dirty old town
The Police:
Every breath you take – Message in a bottle – Roxanne
Queen:
Crazy little thing called love – Don’t stop me now – The show must go on – We are the champions
Radiohead:
Creep
Rainbow:
I surrender
Red Hot Chili Peppers:
Otherside – Under the bridge
REM:
Everybody hurts – Losing my religion
Rick Astley:
Never gonna give you up
Rihanna:
Diamonds – Only girl in the world – Stay – Umbrella
Robbie Williams:
Angels – Let me entertain you
Rolling Stones:
Angie – Wild horses
Ryan Gosling & Emma Stone:
City of stars
Savage Garden:
To the moon and back
Scorpions:
Wind of change
Seal:
Kiss from a rose
Sia:
Cheap thrills
Simon and Garfunkel:
Bridge over troubled water – Mrs. Robinson – Sound of silence
Snow Patrol:
Chasing cars
Soggy Bottom Boys:
Man of constant sorrow
Steppenwolf:
Born to be wild
Stevie Wonder:
I just called to say I love you – Superstition
Sting:
Fields of gold – Fragile – Shape of my heart – Valparaiso
Sunrise Avenue:
Hollywood hills
Survivor:
Burning heart – Eye of the tiger – No easy way out
Swedish House Mafia:
Don’t you worry child
The Temptations:
Papa was a rolling stone
Tina Turner:
The best
Tom Petty:
Free fallin’
Tom Waits:
You can never hold back spring
Toto:
Africa
Trad.:
Auld lang syne – Drunken sailor – House of the rising sun – Whiskey in the jar
The Troggs:
Wild thing
U2:
All I want is you – One – Still haven’t found what I’m looking for – With or without you
The Who: Behind blue eyes
Whitesnake:
Here I go again – Sailing ships
William Elliott Whitmore:
Bury me not on the lone prairie
Willie Mae ”Big Mama” Thornton:
Bear cat
Willie Nelson:
Always on my mind
ZZ Top:
Sharp dressed man

Ruotsinkielinen ohjelmisto

Bo Kaspers Orkester: Hon är så söt – Vi kommer aldrig att dö
kent: Om du var här
Melissa Horn: I mörkret långt ifrån varann
Nordman: Vandraren
Tomas Ledin: Sommaren är kort

Lastenlauluja

Aja hiljaa, isi
Mörri-möykky
Elefantti antti ja siili suhonen – Rölli
Hepokatti
Ihme ja kumma
Istuva härkä – Irwin Goodman
Kuinka saisin rikki kookospähkinän – M.A. Numminen
Merirosvolaulu
Omituisten otusten kerho – Rölli
Pieni tytön tylleröinen
Poppamies Vuotavanokka – Irwin Goodman
Putte-possun nimipäivä
Sutsisatsi – Fröbelin Palikat
Tuiki tuiki tähtönen

Hengellisiä lauluja

Amazing grace (On armo suuri ihmeinen)
Awesome God
Elämän tie
Finlandia-hymni
Hän muutti kaiken
Herra kädelläsi – Pekka Simojoki
Hoosianna, Daavidin poika
Ihmeinen risti
Jeesuksesta laulan
Jeesus, Jeesus, Jeesus
Laula ihmisille – Jari Kekäle
Laulu Suomelle – Lasse Heikkilä
Luvattu maa – Juha Tapio
Maamme-laulu
Maiset koetukset
Mary did you know
Matkalla huomiseen
Mä luulin kaikki on aivan turhaa
Menen Jeesuksen luokse
Minun käteni soi – Jukka Leppilampi
Minun sieluni janoaa Jumalaa
Monet laulut
Mun Jeesus elää
Mä silmät luon ylös taivaaseen
Onnellinen vaeltaja
Pidä minusta kiinni – Jaakko Löytty
Päivä vain
Siunattu varmuus
Sulle kokonaan
Taisteluni – Bass ’n Helen
Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan
Tiellä ken vaeltaa
Vahvista ystävää
Valtaa mun sydämein, Jeesus
Väsyneet maan – Juha Tapio

Joululauluja

Arkihuolesi kaikki heitä
Heinillä härkien
Joulu tulee – Pyry Survo
Joulu, loisteesi luo
Joulukirkkoon
Jouluyö, juhlayö
On hanget korkeat nietokset
Paimenen yösoitto – Jari Levy
Sylvian joululaulu
Tulkoon joulu

Häät, syntymäpäivät, hautajaiset, sukujuhlat, karonkat, valmistujaiset, pikkujoulut, yritystilaisuudet, saunaillat, harjannostajaiset, polttarit, koulutuspäivät, yksityistilaisuudet, serenadit. Mihin ikinä tarvitsetkaan elävää musiikkia, tämä mies ja kitara on varma valinta.

Elämä on juhla.
-Samuli Putro-